Diagnoosia etsimässä

Terveyskeskuksen päivystyksessä, ilmoittautuminen, jonotusnumero 3.

– Päivää.

– Mikä on ongelmana?

– Sattuu.

– Mihin sattuu?

– Käteen.

– Haluatteko siis jotakin kipulääkettä?

– En, haluan amputaation.

– Selvä. Lääkäri ottaa vastaan huoneessa numero 306.

Niin on monta diagnoosia kuin asiantuntijaa.

Hierojan mielestä vasemman käden kipu ja puutuminen saattaisi johtua rintalihasten kireydestä. Terveyskeskuslääkäri (mies) arvelee että vaiva johtuisi jostakin ahtaumasta ranteessa, mutta haluaa tutkia rinnat. Kiropraktikon näkemyksen mukaan ongelma on kaulanikamassa, joka aiheuttaa hermosäryn käteen.

Koska olen epätoivoinen, ostan hierojalta viiden kerran niska-hartiahieronnan, varaan uuden toimenpideajan kiropraktikolta ja menen terveyskeskuslääkärin määräämiin laboratoriokokeisiin.

Tulihan ne tissitkin – tai oikeastaan vain vasemman puoleinen – samalla tutkituksi. Ei ole kyhmyjä, ei. Amputaatioon ei suostuttu.

 

Laituri haaveeksi jää

Mies oli lukenut jostakin että moni pitkässä parisuhteessa oleva nainen kyllästyy, haluaa erota ja alkaa totettaa haaveitaan. Tällä keskustelun alustuksella ehdin jo toiveikkaasti ajatella, että hän kysyisi huolestuneena, olisiko minulla kenties jotakin haaveita toteuttamatta ja voisiko hän auttaa niiden toteuttamisessa. Ja kyllähän minä voisin jotakin siihen keksaista, kuten laiturin, pick-up auton, riikinkukon tai aasin, mutta oikeasti ei ole akuutteja haaveita.

Olen sitä mieltä että haaveita pitää aina pyrkiä toteuttamaan, oli sitten mies tai nainen, naimisissa tai ei, eikä jemmata niitä hamaan tulevaisuuteen. Niinpä minulla on ollut kesäkanala, olen vaihtanut ammattia ja perustanut nettikaupan, mm.

Mutta minun haaveeni eivät olleetkaan miehen mielessä. Hän pohti omia haaveitaan. Ne olivat moottorivene ja biljardipöytä. Minä siihen, että toki. Siitä vain. Haaveet pitää toteuttaa, muutenhan käy loppupeleissä köppäsesti. Ja haaveet pitää nimenomaan toteuttaa itse. Eikä siihen tarvitse lupaa. Kyllä kai haaveet ovat ihmisoikeuskysymys, oli naimissa tai ei, oli mies tai nainen.

 

 

 

 

Ruoka on ravintoa

Suhteeni ruokaan on kompleksinen. Ei niin, että minulla olisi ruoan syöntiin liittyvää ongelmakäyttäytymistä, ei, komplikaatio syntyy siitä, että inhoan ruuanlaittoa, mutta pidän hyvästä ruuasta. Ja parasta ruokaa on se, minkä olen itse tehnyt. Muiden tekemät ovat kaseja tai ysejä. Päättelykyvyn ei tarvitse olla kummoinenkaan tajutakseen, että tämä yhtälö ei toimi.

Eikä tässä vielä kaikki. Asuttuani lähes 20 vuotta Ullanlinnassa, Helsingissä hipsterilähiruoka on tullut tutuksi. Maistuu sushit, falafelit, nepalilaiset, artesaanipitsat sun muut kotkotukset. Se on jing. Jang on se, että työskentelen kesällä hautausmaalla ja energiatarve on toinen, täysin ja tyystin. Kahdeksan tuntia päivässä ulkona työntäen, vetäen, kiskoen, nostaen, laskien, vähintäänkin kävellen aiheuttaa aivan järkyttävän Nälän. Nälän, joka vaatii Ravintoa. Ravintoa, joka on Energiaa. Se on hieno tunne.

Fyysisen, ulkoilmassa tehdyn työn aiheuttama nälän tunne on jotakin sellaista, mitä moni toimistotyöntekijä/hipsteri ei välttämättä kohtaa omassa arjessaan. Nälkä tietenkin tulee, vaikka paikoillaan olisi, mutta tukkijätkänälkä on tavoittelemisen arvoinen kokemus. Ruokaan tulee uusia ulottuvuuksia. Siitä tule ravintoa. Se on jotain ihan uutta.

Paratiisin evakot

Ihmiskunnan historian ensimmäiset pakolaiset olivat Raamatun mukaan Aatami ja Eeva. Aatami ja Eeva elivät synnittömässä paratiisissa, missä kaikki on hyvin ja onnellista, kunnes rikkovat sopimuksen, tekevät syntiä ja tulevat sen seurauksena karkotetuksi. Aatamista ja Eevasta tulee pakolaisia, paratiisin evakkoja.

Siitä pitäen ihmiskunta on tehnyt syntiä monin eri tavoin ja sen seurauksena joutunut lähtemään pois kotiseudultaan, omasta paratiisistaan yhä uudelleen läpi historian. Heti seuraavaksi, Aatamin ja Eevan jälkeen, lähtöpassit sai heidän esikoispoikansa Kain, joka kateuspäissään tappoi veljensä Abelin ja joutui vuorostaan lähtemään kotiseuduiltaan.

Tuntuu siltä, että syntiä on maailmassa enemmän kuin koskaan, ainakin jos pakolaisten määrästä voi jotakin päätellä. Syntiä on viha, joka saa surmaamaan. Syntiä on ahneus, joka saa valloittamaan. Syntiä on alistaa muita. Syntiä on luonnon tuhoaminen. Syntiä on itsekkyys. Syntiä on tekemättä jättäminen, se ettei puutu vääryyksiin, sulkee silmät, kääntää pään, levittää kätensä, mitä minä tälle mitään voin.

Synti synnyttää pakolaisuutta. Sillä erotuksella paratiisin aikoihin, että nyt lähtemään joutuvat viattomat, eivät ne pahimmat syntipukarit. Tai mikäpä minä olen kenenkään synnillisyyttä arvioimaan.

Mutta voi kun ei ikinä koskaan täytyisi lähteä pakosta, kunpa ei tarvitsisi sellaista kokea.

 

Loppusijoituspaikka

Olen suunnitellut hautapaikan ostamista. En liene kuolemaisillani, mutta onhan väistämättä niin, että joskus tämä loppuu, slut, ja sen jälkeen joku muu päättää, mihin minut haudataan, ellen sitä itse ole etukäteen päättänyt.

Kun hautausmaalla työkseni käyskentelen, tulee väistämättä katseltua paikkoja sillä silmällä. Hautapaikkaoikeus ostetaan täällä 25 vuodeksi kerrallaan. Jos en sitten sattuisikaan kuolemaan 25 seuraavan vuoden aikana, niin hautapaikka pitäisi uusia ja maksaa taas uudelleen seuraavat 25 vuotta.

Hautausmaalla on ”liputettuna” hautoja. Tarkoittaa sitä, että niiden hautojen hautapaikkaoikeus on mennyt umpeen. Jos kukaan omaisista ei hautapaikkaa lunasta, paikka menee vapaasen jakoon ja siinä oleva hautakivi poistetaan.

Vanhat hautakivet ovat todella kauniita, eikä niiden kierrätys ole vielä varsinaisesti muotia. Itseäni juuri kiehtoisi ostaa vanha hautapaikka kivineen päivineen. Kiven toiselle puolelle voitaisiin kaivertaa minun nimeni ja vanha kivi saisi pysyä paikoillaan. Siinä, missä se on ollut jo vuosikymmeniä, ehkä jopa satoja.

Olen katsonut sillä silmällä lunastuksessa olevaa hautapaikkaa, missä lepää kalastaja Taavetti ja hänen vaimonsa Olga. Ovat kuolleet 1942 ja 1943, syntyneet 1860-luvulla. Kivi on pieni ja nätti, tummaa kiveä, yläosasta kaareva, ja paikka mieluinen hautausmaan meidänpuoleisella sivulla, lähellä porttia, helppo tulla.

En tiedä, olisiko makaaberia ajelle nurmikkoa siitä haudan kupeelta ja pohtia, että siihen tulen joskus päätymään? Toisaalta alkukesästä visioin itselleni tuhkanlaskupaikaksi kesämökkitontilla kallionkolossa olevaa luonnonvesiallasta. Onneksi tajusin ajoissa idean mielettömyyden: ei olisi kiva tulevien sukupolvien siinä lätäkössä leikkilaivojaan uitella, minun tuhkieni seassa.

Että sikäli tämä uusi visio on ainakin parempi.

”Haaveita ne on hautapaikkahaaveetkin”, sanoi suntio, kun toiselle kuoppaa kaivoi.

Netflixholisti

Olisiko anonyymeille Netflix-riippuvaisille tukiryhmää? Nimimerkki: hoidon tarpeessa. Olen kausiNetflixjuoppo. Innostun, kun kuulen jostakin hyvästä sarjasta, otan ilmaisen kokeilukuukauden ja tuijotan sarjan putkeen kuin vähämielinen. Unohdan perheen perustarpeet, oman hyvinvoinnin, ruutuajat yms. Pakko katsoa, miten tässä käy.

iPad kopsahtelee otsaan, kun nukahdan kesken kaiken. Netflix ei näytä alkutunnareita kokonaisuudessaan, joten sekään ei ala miinustaamaan katselukokemusta ja katselujatkumo on endless. Katson ohjelmat nimenomaan padiltä. Se kädessä voi mennä jääkaapille, vessaan, mihin tahansa, eikä tule ikäviä taukoja. Ikäviä taukoja tulee ainostaan siinä kohdin, kun padistä loppuu virta. Laitan padin latautumaan ja jatkan katselua kännykästä. Ja kun kännykästä loppuu virta, jatkan taas padistä.

Suosittelen Grace and Frankie -sarjaa. Sitä on tarjolla kaksi tuotantokautta. Kertoo kahdesta 70-v. pariskunnasta. Sitä katsoessani tajusin, miten vähän on ohjelmatarjontaa, joka kertoisi iäkkäämpien ihmisisten elämästä, vai enkö vain ole ennen huomannut?

Seuraavaksi tv-buliminoin Stranger Thing -sarjan. Sitä oli onneksi tarjolla vain yksi tuotantokausi ja kahdeksan jaksoa, joten se mahtui kokonaisuudessaan yhdelle päivälle. Oli sen verran jännä, että oli pakko katsoa, miten hommassa käy.

Ilmaisesta katselukuukaudesta on jäljellä vielä kolme viikkoa, hyvin ehtii imuroida sarjoja. Sitten täytyy itsensä jollakin tapaa vierottaa. Marraskuussa voisi ottaa seuraavan kerran katseluoikeudet. Se on sellainen mörkökuukausi, että voisi olla kiva ahmia ohjelmia. Jospa uusia tuotantokausia näihin suosikkeihini olisi siihen mennessä syntynyt!