– Muumimamma! Katso! Olet saanut kirjeen. Hienon ja erikoisen. Siinä on kuninkaallinen sinetti.
– Voi hyvänen aika sentään. Mikä tämä mahtaa olla…
Muumimamma tutki kirjekuorta tarkoin, ja todellakin – siinä oli itsensä Englannin kuningattaren leima ja sinetti. Hän avasi kuoren varoen. Sisällä oli kutsu.
”Arvoisa Muumimamma. Olen jo pitkään seurannut elämääsi ja olen suuri ihailijasi. Uskon että meillä on paljon yhteistä – muutakin kuin samanlaiset käsilaukut. Kutsun sinut viikonloppuvierailulle luokseni Balmoralin linnaan. Yksityisalukseni hakee sinut Muumilaakson laiturista perjantaina 14.8. aamun koittaessa. Iloisiin näkemisiin, kuningatar Elisabeth II.”
– Pyhä jysäys! Muumimamma on kutsuttu kuningattaren luo.
– Mitä ihmettä laitan päälleni? Muumimamma pohti. – Eihän minulla ole muuta kuin punaraitaisia essuja.
– Ehkä joku hattu? Kuninkaalliset käyttävät paljon hattuja, ehdotti Niiskuneiti.
– Niinpä teenkin. Lainaan Muumipapan hattua. Koristelen sen kukilla ja pinkillä harsolla. Siitä tulee oikein hieno.
Jo varhain perjantaiaamuna jännityksestä huonosti nukkunut Muumiperhe oli laiturilla odottamassa kuningattaren aluksen saapumista. Pian alus lipui rantaan, aluksesta laskettiin laiturille punaisella matolla vuorattu astinsilta, ja säkkipillien soidessa hattupäinen Muumimamma asteli ylväästi laivaan. Muumipeikko, Muumipappa, Pikku-Myy, Niiskuneiti, Nuuskamuikkunen ja Hemuli heiluttivat valkoisia nenäliinoja ja toivottivat onnea matkaan. Onneksi Muumimammalla on tapana aina suhtautua asioihin tyynen rauhallisesti, sillä olihan tilanne varsin jännittävä ja erikoinen.
Muumimamma ei ollut koskaan ollut erossa perheestään ja poissa Muumilaaksosta. Hän ei ollut kaivannut omaa aikaa, mutta nyt sellaisen saatuaan hän kyllä arvosti asiaa. Muumimamma lekotteli kansituolilla, katseli ohilipuvia maisemia ja siemaili päivävarjoilla koristeltuja mehujuomia, joita laivahenkilöstö hänelle tarjoili.
Kotona Muumilaaksossa Muumiperhe oli ihmeissään. Tuntui perin oudolta kun Muumimamma ei ollut kotona. Muumimamma ei pitänyt meteliä itsestään, mutta kun hänen rauhallinen puuhailu kotiaskareissa konsanaan puuttui – kattiloiden kotoinen kolina ja hyräily, luudan kolahdukset seinäpieliin ja leivinuunin oven narahdukset – Muumitalo tuntui varsin tyhjältä ja kylmältä ja sanoisiko jopa – sydämettömältä! Aikansa kuluksi Muumiperhe pelasi Fortunaa ja söi Muumimamman valmiiksi tekemää soppaa ja muisteli Muumimammaa kaiholla ja hyvällä.
Matka ei kestänyt pitkään, vaan juuri sopivasti. Skotlannin vuoret ja nummet alkoivat pian siintää näköpiirissä. Muumimamma erotti laiturilta kuningatar Elisabethin, joka oli pukeutunut skottiruutuiseen hameeseen, päässään hänellä oli silkkihuivi ja jalassa tukevat kumisaappaat. Jaloissa pyörivät kuningattaren corgikoirat kuin hyttysparvi.
– Tervetuloa, Muumimamma!
– Teidän Ylhäisyytenne, vastasi Muumimamma ja kumartui syvään, mutta melko kankeaan hoviniiaukseen.
– Tänä viikonloppuna minä pidän lomaa, ei tarvitse ylhäistellä, sano Ellu vaan. Kaipaan ystävää, ja uskon että me voimme olla sitä toisillemme.
– Kuulostaa aivan ihanalta! Tässä, toin sinulle tuliaiseksi itse tekemääni hilloa. Olen kuullut että pidät hilloleivistä.
– Se on aivan totta! Kiitos. Hannookohan tätä edes syödä? Itsensä Muumimamman tekemää hilloa! Sitä ei ole näillä main ennen maistettu, vaikka monenlaista herkkua olen saanut syödä.
– Otin kaksi purkkia. Syödään toinen yhdessä heti, ja toinen jää sinulle. Saat myös reseptin.
– Tiesin sen! Osaat aina ajatella asiat monelta kantilta. Se on sellaista vanhojen naisten viisautta. Nyt mennään! Tule tutustumaan minun linnaani. Ja minuun!
Kuningatar Elisabeth, nyttemmin Ellu, esittelin Balmoralin linnan Muumimammalle.
– Oikeastaan tämä muistuttaa Muumitaloa, paljon isompi vain. Meilläkin on torni, ja paljon tavaroita ja muistoja niin kuin sinulla. Minusta täällä on hyvin kotoisaa.
– Minäkin luulen että viihtyisin Muumitalossa.
– Sinun pitää tulla joskus kylään! Yksi asia on kyllä erilaista täällä. Muumitalossa on yleensä aika paljon vilinää ja vilskettä, lapset pitävät meteliä, täällä on kovin rauhallista Muumitaloon verrattuna.
– Nyt nautitaan siitä! Mennään tuohon takan ääreen. Meille on siihen katettu oikea englantilainen kello viiden tee, on skonsseja, briosseja ja kurkkuleipiä, voidaan jutella ja kikatella.
– Kikatella! Sitä minä en olekaan tehnyt sitten nuoruuden päivien! vastasi Muumimamma.
– En minäkään. Siksi kutsuin sinut kylään.
Muumimamma ja kuningatar Elisabeth viettivät rattoisan iltapäivän ja illan takkatulen loimussa kertoillen toisilleen lapsiensa edesottamuksista, toilailuista ja monenlaisista tilanteista, joista olivat selviytyneet pysytellen rauhallisina, koskaan malttia menettämättä ja kiivastumatta. He huomasivat olevansa sielunsiskoja ja hengenheimolaisia. Heitä todellakin yhdisti käsilaukkujen lisäksi myös samanlainen tyyni elämänasenne. Aina ei kannata olla kertomassa omaa mielipidettä ja toisia pitää kannustaa – hulluiltakin kuullostavissa hankkeissa! Koskaan ei voi tietää, siitä voi seurata vaikka mitä hyvää. Joskus myös pahaa. Mutta se riski on otettava. Toisten innostusta ei saa latistaa.
Ennen nukkumaan menoa kuningatar ja Muumimamma kävivät pienellä kävelyllä nummilla. Siellä tuuli oli raikas ja suolainen. Kävely teki hyvää. Uni maistui paksujen peittojen alla katosvuoteessa. Sitten nuoruuden päivien Muumimamma ei ollut nukkunut yhtä hyvin. Vuosien myötä hänelle oli kehittynyt tapa nukkua valvoen, siten että oli valmis heräämään minä hetkenä tahansa, jos joku perheenjäsen näki pahaa unta ja tarvitsi apua tai ikkunaluukku piti sulkea sateen takia. Nyt kun ei ollut huolta kenestäkään tai mistään, uni tuli raskaana ja Muumimamma heräsi levänneenä.
Aamiseksi kuningatar Elisabeth tarjosi Muumimammalle pekonia, paistettuja munia ja papuja. Paahtoleivät olivat juuri sopivasti paahdetut, tee mustaa ja herättävää. Appelsiinimehu vastapuristettua. Kylläpä maistui. Muumimamma söi massunsa pinkeäksi.
Tärkeä seremonia oli vielä suoritettavana ennen kotiinpaluuta. Kuningatar Elisabeth myönsi Muumimammalle arvonimen Dame. Seromonia suoritettiin linnan valtaistuinsalissa. Muumimamma polvistui ja kuningatar laski valtikkansa ensin Muumimamman vasemmalle olkapäälle, sitten oikealle ja sanoi: ”Simsalabim! Tästedes sinä ole Dame sanon minä, Englannin, Walesin ja Skotlannin kuningatar, Elisabeth II!” Säkkipillit soivat nimityksen kunniaksi ja ulkoa kuului kymmenen tykinlaukausta. Muumimamma sai kunniamerkin essuunsa pantavaksi ja kultakehyksiin kehystetyn kunniakirjan. Tätä ei kyllä Muumilaaksossa ikinä uskottaisi! Että Muumimamma oli nyt ihkaoikea Dame! Muumimamma ajatteli että voisi kenties ostaa arvonimen kunniaksi punaisen maton keittiöön lieden eteen, ja ehkä köysivaijeri messinkitolppineen voisi myös olla paikallaan.
Muumimamma ja kuningatar kiersivät vielä linnan puutarhassa ja Muumimamma sai kuningattarelta olkikukkien siemeniä mukaansa essun taskuun. Muumimamma voisi istuttaa niitä kotona Muumilaaksossa muistoksi vierailustaan.
Laiva oli valmiina viemään Muumimamma kotiin. Vaikka vierailu olikin ollut sangen onnistunut, oli Muumimammalla jo ikävä kotiin kaikkeen tuttuun ja turvalliseen, ja paljon kerrottavaa mukanaan. Kaikkea hän ei tosin koskaan kertoisi, hän osasi kyllä pitää ne salaisuudet, joita kuningatar Elisabeth oli hänelle uskonut. Eihän hän muuten Muumimamma olisikaan.
Mrs Middleage 