Joka paikkaa kolottaa. Viisi päivää mökillä laittamassa paikkoja kesäkuntoon. Mökki on talvisin täysin pois käytöstä, ei tule vettä eikä sähköt päällä. Niinpä keväällä on iso työ edessä. Mennessä jännittää, mitä siellä on talven aikana tapahtunut? Mitä hiiret ovat tällä kertaa syöneet? Minkä kokoisia oksia tippunut puista? Tai peräti puita kaatunut? Onko kaikki ehjänä?
Sen verran on naapurisopua että katsotaan toistemme tonttien perään. Naapuri käy omalla mökillänä talvellakin ja laittaa kyllä viestiä jos jotakin ihan outoa on tekeillä. Tällä kertaa oli katto vähän vuotanut yhdestä kohtaa, pitää kutsua rakennusmies paikalle korjaustöihin.
On siinä työtä: tuulettaa, tampatata, puistella, imuorida, pyyhkiä, pestä, haravoida, karsia, roudata, kitkeä, siirtää, ottaa esiin, viedä pois. Illalla kaksi raatoa lauteilla.
Presidentti Stubb laittoi sosiaalisessa mediassa kivan viestin omalta mökiltään. Se oli laitettu kesäkuntoon puolessa päivässä! Puolessa päivässä!!!!! Eihän se ole mahdollista, vaikka kovakuntoinen mies Stubb on – ja Ines myös. Olisiko tämä oli sellainen miespostaus. On törkätty vene vesille ja asennettu laituri, saatu saunajuomat jääkaappiin ja kiuas syttynyt, puuceehen viety vessapaperia ja lakaistu havunneulaset. Siihen kaikkeen menee puoli päivää. Entä rännit? Pelkästään katon ja rännien puhdistamiseen menee puoli päivää.
Moni edellisistä sukupolvista muutti mökille, kun jäi eläkkeelle. Mutta silloin eläkkeelle jäätiin 60-vuotiaina, tai 62-vuotiaina. Jotkut pääsivät sairaseläkkeelle jo aiemmin. Nyt eläkeikä on 67. Sairauseläkkeelle ei pääse ollenkaan – ellet ole psyykesairas nuori. Ovatko toimintakykyiset eläkevuodet mökillä enää mahdollisia tuleville sukupolville? Ja jos eivät, mitä se tarkoittaa mökkikulttuurille ylipäätään? Näivettyvätkö mökkipaikkakunnat, kun eläkeläismökkiläisiä ei ole? He ovat jatkaneet mökkikautta kesälomien ulkopuolelle. Syöneet, juoneet, ostaneet, kuluttaneet palveluja keväällä, syksyllä ja talvella.
Mökin ylläpito vaati paljon työtä, sitä mökitön ei voi ymmärtää. Tai ehkä juuri ymmärtää eikä mökkiä hanki!
Minä olen ollut mökki-ihminen varsin nuoresta. Tapasin mieheni 23-vuotiaana, ja kun havaitsimme että sattumalta meidän molempien vanhemmilla oli mökit samalla paikkakunnalla, ja minun vanhempien mökki oli hyvin vähäisellä käytöllä, me ”valtasimme” sen. Kun menimme naimisiin – olin silloin 27 – isäni möi mökin minulle ja siitä tuli virallisesti meidän oma. Kaikki nämä vuodet olemme viettäneet kaikki kesälomat siellä. Kun poika syntyi ja olin hoitovapaalla, vietimme mökillä puoli vuotta, mies tuli aina viikonlopuksi. Siellä poika on ottanut ensiaskeleensa, oppinut uimaan. Siellä on kaikki elämän rakkaimmat hetket vietetty. Se on ehdottomasti meille tärkein paikka maailmassa. Ja viimeisin, mistä luopuisin!
Vuosien myötä puut ovat kasvaneet. Ne jotka olivat varreltaan ohuita, ovat nyt jykeviä. Aidan vieressä on kaksi vaahteraa, ne miehen vanhemmat toivat lahjaksi kun poika oli vuoden. Nyt ne ovat jo aikuisia puita – niin kuin poikakin. (Totuus: niitä oli kolme, mutta vahingossa trimmeröin yhden matalaksi.) Jasmikkeen olen siirtänyt ensimmäisen yhteisen kodin pihalta. Portin pielessä on vaaleanpunainen ruusu, se on peräisin kuolleen veljen pihalta. Äiti on tuonut keltaisia liljoja, niitä kasvoi kaaressa lapsuudenkodin pihalla. Äiti on tuonut myös puutarhavadelmien taimet. Ne tuottivat monta vuotta runsaan sadon, mutta puut (ne vaahterat!) ovat vieneet voiman maasta, vadelmat eivät enää kasva. Appi on tuonut viiniköynnöksen. Se elää – ihme kyllä – ja tekee jopa viinimarjoja. Takatontille on haudattu kaksi kissaa ja yksi kana. Pihamuuriin on ikuistettu kolmivuotiaan pojan kädenjäljet vuonna 2006. Tuolla kivellä on otettu kuva äidistä, ja myöhemmin minusta. Tuon ryijyn on tehnyt äiti. Ja tuossa on apen pojalle tekemä ensimmäinen vasta. Joka paikka on täynnä muistoja, omaa ja perheen historiaa.
En ikinä kyllästy niihin maisemiin, mutta voi olla että jonakin päivänä en enää jaksa! Naapurissa on molemmin puolin tehty sukupolvenvaihdokset. Edelliset jaksoivat pitkään, rouva on nyt 80 ja mies 90, vaihdoksesta aikaa ehkä viisi vuotta. Minä olen vasta 57, ja silti mietin jo nyt, kuinka pitkään mökkielämää jaksaa? Ehkä vielä kymmenen vuotta nippanappa. Toki vieraaksi voisin tulla, mutta en enää rännienpuhdistajaksi, linnun pönttöjen siivoajaksi, lauteiden jynssääjäksi, ei saakeli ei enää sitten.
Viisi päivää mökillä. Sattui hyvät säät. Yhtäkkiä takatalvinen kylmyys vetäytyi ja antoi periksi keväälle. Oli tyyntä, aurinkoa, lämmintä, linnun lauloivat ja mikä parasta – oli hiljaista.
Nyt on perjantai, palasimme viikonlopuksi kaupunkiin. Voi käydä kylvyssä, laittaa astiat pesukoneeseen. Yöllä kun tulee pissahätä, ei tarvitse lähteä pitämään pihlajapuusta kiinni ja katsella lepakoiden liitoa, vaikka sekin elämys on. Silti tuntuu hyvältä mennä makuuhuoneen vieressä sijaitsevaan vesivessaan. Laittaa aamukahvit porisemaan lattialämmitetteisessä keittiössä. Ja juoda kahvit parvekkeella katsellen pelargonian kukintaan vailla ajatusta että tuolla on risu/käpy joka pitää noukkia. Hyvä on näinkin.
Tämänkö elämä minusta lopulta teki, mukavuudenhaluisen? Helppoako haluavan?
Ei kai sentään, ehkä vain vanhan.
Nyt pikku setti kaupunkielämää ja jaksan taas yöllä pihlajapuuhun nojaten pissata.
PS. Olimme huhtikuun lopussa 30v. hääpäivän kunniaksi luksusjunamatkalla. Siellä tapasimme nuoren brittipariskunnan. Rouva +30v. kaunis nainen. Hän oli pukeutunut vitivalkoiseen jakkupukuun, meikki, kynnet ja kampaus olivat virheettömät. Kuin jostakin lehden palstalta ihmisten ilmoille repäisty kuvajainen. Mökillä puuhatessa, erilaista/monenlaista sontaa ja hiirenpaskaa tönkiessä mietin, missä mahtaa olla junamatkan nuori brittirouva juuri nyt? Mitä hän mahtaa tehdä? En mitenkään voinut kuvitella häntä tekemässä kevätsiivousta yhtään missään, todennäköisesti hän antaa ohjeita kartanonsa henkilökunnalle illallisvieraiden ruokarajoitteista tai syö lounasta jossakin Lontoon huippupaikassa uudet manikyyrit sormissaan.
Elämä on eriskummallista. Ja luksus monenlaista. Vaikka junamatka oli upea kokemus, silti haluaisi palata sinne. En haluaisi valkopukuisen brittinaisen elämää. Haluan palata mökille. Vaikka pihlajapissa, vaikka hiirenkakka, vaikka lahoavat alahirret ja nurkassa home & sieni. Ongelma ei ole paikka, ongelma on omat voimat!
Mukavaa ja omien voimien mukaan mitoitettua kesää kaikille!