Olen aina ollut jonkinsortin Mannerheim-fani niin kuin varmasti moni suomalainen. Mannerheimista on aikojen saatossa tullut (vai tehty?) eräänlainen ihannekuva. Onhan hän ryhdikkäänä ja pitkänä uniformussaan myös ulkoisesti sankarin näköinen. Mökillä meillä on seinällä kirpputorilta ostettu Mannerheim-muotokuva.
Nyt minusta kuitenkin tuli Ståhlberg-fani. Yhden radio-ohjelman perusteella. Mannerheim ja Ståhlberg eivät olleet bestiksiä. Mannerheim hävisi vaalit Ståhlbergille, josta tuli Suomen ensimmäinen presidentti. Mannerheimiä häviö potutti sen verran paljon että hän ei koskaan mennyt Linnan juhliin vaikka kutsu kyllä tuli. Mököttävä Mannerheim tuntuu vähän hassulta visiolta.
Ståhlberg ja Mannerheim edustivat tasavallan herkkinä alkuhetkinä vastakkaisia näkemyksiä. Mannerheim kannatti monarkiaa, Ståhlberg kansanvaltaista tasavaltaa. On mielenkiintoista ajatella, miten pienestä kaikki voi joskus olla kiinni, mihin suuntaan asiat lähtevät kehittymään.
Koulun historiantunneista on sen verran aikaa, että Suomen tasavallan alkutaipaleen vaiheet eivät ihan tuoreessa muistissa ole. Luin kyllä hetken aikaa yliopistossa poliittista historiaa ja se oli lempiaiheeni. Onneksi asioita voi kerrata – vieläpä varsin mielenkiintoisella tavalla – Yle Areenan avulla.
Sieltä löysin ohjelman ”Presidentti on siepattu!” Laitan tähän linkin, jos haluatte kuunnella.
https://areena.yle.fi/podcastit/1-50266060
Ohjelma kertoo yhdestä päivästä 16.10.1930 kun presidentti Ståhlberg on vaimonsa kanssa tavanomaisella aamukävelyllään ja lapualaiset (= oikeistoradikaali liike) sieppaavat heidät tarkoituksenaan kyyditä itärajalle. Pelottava kidnappaus päättyy Joensuuhun.
Kyyditsijöiden toimeksianto on heppoinen, koska toimeksiantaja on ollut humalassa ja tehtävänanto jäänyt puolitiehen. Kidnappaajien oli määrä tavata seuraavat kyyditsijät Joensuussa, mutta heidän sinne saavuttuaan paikalla ei ollut ketään, eikä heillä itsellään ollut tietoa, miten projektia pitäisi jatkaa. Niinpä kyyditsijät yksinkertaisesti poistuivat autosta ja jättivät hämmentyneen presidenttiparin istumaan keskenään autoon. Presidenttipari palasi junalla Helsinkiin. Että sellainen kyyditys.
Ohjelmasta tekee erityisen mielenkiintoisen se että siinä käytetään materiaalina Ester Ståhlbergin päiväkirjamerkintöjä tapahtuneesta. Ester kirjoittaa hyvin ja päiväkirjamerkinnöistä saa hyvin kuvan tapahtumien kehittymisestä, tunnelmasta ja siitä, minkälainen mies Ståhlberg oli.
Eikä tässä vielä kaikki! Ohjelmassa on myös yhden kyyditsijän haastattelu! Se on tehty 50-luvulla. Olisipa ollut vielä mielenkiintoista tietää, mitä sieppaajille tapahtui, saivatko he tekosestaan jonkinlaisen rangaistuksen? Tehtävänannon tehnyt armeijan toimihenkilö erotettiin.
Täältä kaukaa 2000 luvulta katsottuna unohtuu minkälaisissa olosuhteissa tuolloin elettiin. Sisällissodan jäljiltä oikeistoradikalismi pullisteli ja yritti kyydityksillä, joukkomarsseilla, pyssynheiluttelulla, uhkailulla ja pelottelulla vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Maa oli hyvin lähellä luisua pois demokratian tieltä. Onneksi niin ei käynyt. Onneksi oli Ståhlberg. En ole varma, olisiko Mannerheim saanut pidettyä oikeistoradikalismin aisoissa, jos olisi ollut presidenttinä? Sitä ei kukaan tiedä. Mutta joka tapauksessa erittäin erikoisia ja vaarallisia aikoja.
Löysin Ylen Elävästä arkistosta myös Mirja Pyykön tekemän haastattelun Ståhlbergin lapsenlapsesta. Hän kertoi lisää siitä minkälainen mies Ståhlberg oli. Lakimiehenä hänelle oikeus ja kaikkien tasa-arvoinen kohtelu oli kaiken a ja o.
Ståhlbergin ensimmäinen vaimo kuoli verenmyrkytykseen ja niinpä itse Ståhlberg aloitti presidentintehtävät kuuden lapsen yksinhuoltajana kunnes avioitui nuoruudenihastuksensa Esterin kanssa. Avioliitto oli ilmeisen onnellinen, vaikka lapset eivät suhtautuneet isänsä uuteen puolisoon erityisen hyvin.
Stählberg kuoli vuonna 1952 ja hän toimi koko loppuelämänsä harmaana eminenssinä. Mm. Paasikivi kävi säännöllisesti tapaamassa Ståhlbergiä saadakseen neuvoja ja saadakseen sparrausta omassa työssään presidenttinä.
Helsingissä Mannerheimintie toisella puolella on Mannerheimin patsas ja toisella Ståhlbergin. Ehkä on hyvä että ovat eri puolilla katua, kun olivat eri mieltä varsin oleellisesta asiasta – tuleeko Suomesta tasavalta vai kuningaskunta. Ståhlberg seisoo eduskuntatalon edessä. Se onkin varsin sopiva paikka hänen patsaalleen. Vaikkakin Mirja Pyykön ohjelmassa lapsenlapsi moitti patsasta. Se ei kuulemma ole ollenkaan kohteensa näköinen ja antaa hänestä ihmisenä väärän kuvan. Ståhlberg ei ollut jäykkä tosikko vaan huumorintajuinen, oikeudenmukainen laillisuusmies. Hieno mies!
Mrs Middleage 