minnajaminna

Huh, huh, on ollut sen verran menoa ja meininkiä, että en ole joutanut tänne kirjoittamaan. Yritän nyt taas päästä kiinni näihin kirjoittamisen rutiineihin.

Hamstrasin ahneuksissani työvuoroja vähän liian isolla lapiolla unohtaen täysin kalenteri-ikäni. On kyllä sanottava, että tässä iässä seuraava päivä ei ala nollasta, vaan edellinen päivä on aina pohjalla kerryttämässä taakkaa. En huomioinut tätä seikkaa laisinkaan. Ajattelin että voin aivan hyvin olla töissä aamukahdeksasta iltakahdeksaan, ja herätä hyvin nukutun yön jälkeen taas kahdeksaksi töihin. Ei voi. Tässä iässä ei enää palaudu yhtä nopeasti kuin ennen. Niinpä olin sitten urakkaviikon jälkeen aivan voipunut. Niin voipunut että kun seisoin kalakaupan edessä, jonka ovessa luki että se on kiinni maanantaisin, tankkasin lukemaani, enkä voinut käsittää, miksi kauppa on kiinni. Kyselin ihmeissäni sattumalta paikalla olleelta rouvalta, että onko nyt tosiaan maanantai.

Kävin työpaikkahaastattelussa! Tässä iässä ei tule usein – toisin sanoen milloinkaan – tehtyä mitään harkitsematta, ihan vain päähänpistosta. Mutta niinpä vain tein. Hetken olin jo kauhuissani, mitä jos minut valitaan, ja koko rakentamani korttitalo romahtaa. Olen erittäin tyytyväinen nykyiseen toimenkuvaani, joka on varsin joustava ratkaisu. Voin tehdä työtä sen verran kuin tarvitsen. Vakituinen, täyspäiväinen työ olisi siinä mielessä huononnus.

Satuin vain näkemään ilmoituksen, ja hetken mielijohteesta pistin hakemuksen vetämään. Hakijoita oli ollut 27, neljä haastateltiin. Minä jäin toiseksi, varasijalle. Mutta eikös Idolsissakin toinen sija ole yleensä ensimmäistä parempi? Eli jatkan vanhaan malliin. Mutta olihan siinä jännitystä elämään muutamaksi päiväksi.

Nyt olen puuhaillut pihalla. Kitkenyt ja leikannut ruohoa. Istuttanut saman kärhön kolmeen kertaan, ja yhdet toiset kukat – en enää muista mitä ne oli, jotakin karpaattienkelloja kai – kahteen kertaan. Ovat ihan stressaantuneita ne kasvitkin jatkuvasta siirtelystä. En vain osaa päättää, missä niiden olisi hyvä kasvaa. Tapan vissiin ne ihan tällä omalla päättämättömyydellä.

Ruohonleikkuussakin oli mietittävää. Ennen vanhaan päristelin kaikki matalaksi. Nyt kiemurtelen, yritän väistellä kukkia. Piha näytti ajon jälkeen hirveältä, läikikkäältä. Sitten keksin että ajelen kaikki matalaksi tietyltä osaa pihaa, siltä osin että tieltä ja kotoa ikkunasta katsottuna näyttää siistiltä, jätän katvealueet ajamatta. Siellä saa voikukat rehottaa. Sitä paitsi syön ne. Hieroja suositteli että söisin kolme voikukan kukkaa joka päivä. Se kuulemma puhdistaa maksaa ja munuaisia. Hän arveli että ihottumani voisi olla jotakin epäpuhtauksia, joita on kertynyt kehoon. Nyt olen sitten voikukkakuurilla.

Jostakin luin että voikukan nuput ovat voissapaisetettuna ja suolalla maustettuna herkkua. Niin onkin. Kokeilin. Niissä oli kiva mieto maku. Eli voikukat jatkoon!

Ikkunalaudalla on tekeytymässä ihovoide. Siihenkin laitoin voikukkaa. Olisi pitänyt laittaa kamomillaa ja kehäkukkaa, mutta en löytänyt kamomillapussiani, joten korvasin sen voikukalla. Ihovoideohje on peräisin kummitädiltäni. Hän oli myös allergikko, ja valmisti ihovoiteet itse, että tietää varmasti mitä ne sisältävät. Sain häneltä usein voidetta mukaani, kun kävin kylässä. Kerran hän neuvoi minulle myös voiteen valmistuksen. En ole sitä kuitenkaan itse vielä tehnyt, mutta nyt kokeilen. Siihen tulee myös manteliöljyä, mehiläisvahaa, kaakaovoita (mutta aioin korvata sen sheavoilla) ja säilöntäaineeksi pari tippaa probolista. Mutta ensin kukkien pitää tekeytyä oliiviöljyssä 10-14 vrk.

Minnanpäiviäkin ehdin viettää. Kylässä oli ystävä-Minna, ja aloitimme yhteisen taideprojektin. Olen siitä kovasti tohkeissani. Tässä iässä kun innostunut olotila on myös harvinainen. Avasimme yhteisen Instagram-tilin ”minnajaminna”. Julkaisemme sinne yhdessä työstämiämme kuvia. Saimme jo neljä ensimmäistä kuvaa otetuksi. Ideoimme kuvat yhdessä, toinen Minna kuvaa. Hänellä on merkillinen taito ottaa jopa minusta hyviä kuvia. Yleensä näytän kuvissa aivan hirveltä, mutta Minnan kuvissa näytän ihanalta!

Eilen oli kova myrsky ja sade. Ehkäpä kaikki siitepöly on nyt vihdoin pois. Sitä olikin tänä keväänä erikoisen paljon ja kaikkialla.

Tuli mieleen, että siellä työpaikkahaastattelussa minulta kysyttiin, onko jotakin mihin suhtaudun intohimoisesti? Vaikea kysymys. Kiemurtelin tuolillani ja yritin vastata jotakin. Jälkikäteen kotona sanoin että minun olisi pitänyt sanoa kysyjälle (joka oli mies, ehkä ikäiseni tai vanhempi), että ”kysytkö sinä vaihdevuosi-ikäiseltä naiselta intohimosta? Kysymys on järjetön. Tämän ikäinen ei suhtaudu elämässä enää mihinkään intohimoisesti”. Tosin mieheni sanoi, että olisin voinut vastata että sisustaminen. Voi olla. Toisaalta, en ajattele itse että kyseessä olisi sisustaminen, pikemminkin lavastaminen. Lavastan ympärilleni erilaisia miljöitä. Sain juuri valmiiksi yhden pitkäaikaisen haaveeni: kasvihuoneen. Tai pitäisikö sitä sanoa kukkopillihuoneeksi, koska tällä hetkellä siellä on enemmän kukkopillejä kuin kasveja. Mutta ehkä jonakin päivänä loppukesästä tilanne on toinen – varsinkin jos maltan olla siirtämättä kasveja paikasta toiseen uudelleen ja uudelleen.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s