Varhaisvanhuus

Tulin kälyn kyydillä mökille. Matkaa on kolme tuntia, siinä ehtii puida monta asiaa.

Olemme samanikäisiä, vuosimallia -67 eli 56-vuotiaita. Samassa iässä voi toki elää hyvin erilaista elämänvaihetta. Moni samanikäinen on jo isoäiti, me emme ole sitä vielä kokeneet. Ja on tässä iässä heitäkin jotka ovat vielä pienten lasten äitejä.

Kälyn lapset ovat 5-6 vuotta omaani vanhempia, lopettelemassa opiskeluitaan ja siirtymässä oikeisiin töihin aloittamaan uraansa. Heidän iässään jo seurustelukin on vakavammalla pohjalla, uudet poikakaverit ovat potentiaalisia vävyjä.

Käly itse on entinen huippu-urheilija, ”entinen atleetti, nykyinen gotletti”, näin hän sarkastisesti kuvaa omaa muuttunutta olemustaan. Puhuimme itseinhosta, uuteen minään totuttelusta, vaivoista, vanhenemisesta, velvollisuuksista.

Kälyllä on osuva termi tälle ikävaiheelle jota elämme, hän kutsuu sitä varhaisvanhuudeksi. Sanoi ettei enää koe olevansa keski-ikäinen vaan jonkinlaisella esivanhuusasteella. Allekirjoitan tuntemuksen täysin! Vähän sama kuin esiteini, lapsuuden ja nuoruuden välimaastossa keikkuva, varhaisvanhus keikkuu keski-iän ja vanhuuden välimaastossa.

Varhaisvanhuuteen kuuluvat erilaiset uudet diagnoosit, sairaudet jotka pakottavat uusiin elämäntapoihin. Omalla kohdallani tuntuu siltä kuin keski-ikä olisi loppunut 55-vuotiaana kuin seinään Basedowin taudilla, joka pisti rytinällä uusiksi sen miltä omassa kehossa oleminen tuntuu sekä koko entisen elämäntavan. Kälyllä vaivana ovat tuki-ja liikuntaelinsairaudet. Hän on jonossa kolmanteen selkäleikkaukseensa. Selviää arjestaan vahvoilla kipulääkkeillä ja tukiliivillä.

Varhaisvanhuuteen kuuluvat mm. roikkuvat yläluomet, kohdunlaskeuma, kaihi, virtsankarkailu, nivelrikko, polvivaivat, ikänäkö, länget niskassa, roikkuva kaula, litteä takapuoli, pullistuva vatsa, kuivuvat limakalvot, varpaankynsien paksuuntuminen, kipeytyvät jalat, verenpaine, kolesteroli, väsymys, vaivasenluu, suonikohjut.

Täällä varhaisvanhuuden ensitaipaleella tutustumisprosessi omaan uuteen minään on vielä pahasti kesken. Peilikuva ei ole näytä tutulta. Vaatekaapin sisältö on vaihtunut. A-linja, ei mitään kutittavaa tai tekokuituista, mieluiten puuvillaa, pellavaa, silkkiä. Ihan kuin iho olisi muuttunut kosketusherkäksi. En minä ennen tuntenut vaatteita päällä, ei ne hiostaneet tai kiristäneet. Puhumattakaan kenkähyllystä! Miten olen ikinä voinut käyttää korkokenkiä? Miten niin monet vanhat kengät voivatkaan tuntua epämukavilta. Käännyn jalkakäytävältä takaisin, vaihdan jalkaan mukavammat.

Tässä tilanteessa ollaan. Pitää iloita siitä mitä on ja miten on. Kaikkeen tottuu, sopeutuu – kai tähänkin. Ja joka ikävaihe tuo uutta mukanaan. Mutta totta puhuakseni, minä en halua sitä uutta mitä se tuo mukanaan – haluaisin mieluummin kaiken entisen takaisin!