On ihan ok olla kasi

Viikonloppuna korviin osui uutinen, että joku siivousfirma on aloittanut työntekijöiden työn pisteytyksen. Eli asiakas antaa siivouksen jälkeen pisteet tehdylle työlle ja työntekijän palkka/palkkio laskee, jos pisteitä ei saa riittävästi. Järkyttävää. Onkohan edes laillista?

Siivoustyö on raskasta työtä usein epämukavina ajankohtana ja monissa yhteyksissä myös kiireessä (esim. junien, laivojen, hotellien, lentokoneiden siivous). Työstä maksettava palkka on yleensä minimipalkka. Miten siitä voidaan vielä vähentää?

Siivoan työssäni usein. Suntion työhön kuuluu esimerkiksi vessatilojen puhtaanapito ja kirkon keskikäytävän maton imurointi, käytävien ja penkinvälien moppausta. Työn myötä siivousmetodit ja -välineet ovat tulleet tutuiksi ja julkisten paikkojen siisteyteen tulee yleensäkin kiinnitettyä huomiota eri tavalla.

Joskus olen vitsaillut, että otan junaan mukaan oman siivouspussukan, missä on kertakäyttöhanksoja ja spray-pullo pesunestettä, ja desinfioin vessan ennen ja jälkeen siellä käyntini. No en ole ottanut, mutta aina kun junan tai lentokoneen vessassa käyn, pyyhin lavuaaripöydän vesiroiskeista ja kerään mahdolliset roskat roskikseen. On ihan helppo homma jättää vessa oman käynnin jälkeen siistiin kuntoon seuraavalle. Mielestäni ihmiset suhtautuvat turhan välinpitämättömästi yleisten paikkojen siisteyteen ja omaan osuuteensa niiden puhtaana pysymiseen. Tässä suhteessa voisimme ottaa mallia monesta Aasian maista. Siellä kaupunkiympäristö on aina siisti.

Toinen työelämäuutinen viikonlopulta oli artikkeli nuorten kesätyöhakuprosessin haasteista. Hakuprosessit on ulkoistettu rekrytointifirmoille ja ne hoitavat homman varsin monimutkaisesti. Ensin on kirjallinen hakemus, seuraavassa vaiheessa pääset etähaastatteluun, sitten ryhmähaastatteluun ja lopulta yksilöhaastatteluun. Vaikka kyseessä olisi yksinkertainen työ kaupassa tai pikaruokalassa.

Olen seurannut läheltä tätä touhua, kun oma poika on etsinyt kesätöitä. En ymmärrä, miten ja miksi hakeminen on tehty niin äärimmäisen monimutkaiseksi ja lannistavaksi. Jotenkin tuntuu siltä että työelämä on solmussa. Samanaikaisesti ihmiset eivät pääse töihin ja yritykset valittavat työvoimapulaa.

Kolmas työelämää liippaava huomio viikonvaihteessa oli +kolmekymppisten urat, joissa vuorottelevat loppuunpalamiset ja huippusuoritukset. Luin Hesarin Kuukausiliitteestä jutun Janni Hussista, joka oli aluksi bikinifitness-urheilija, mutta se ura piti lopettaa, koska hän veti itsensä niin piippuun. Seuraavaksi Janni lähti tavoittelemaan uusia unelmiaan juontajana. Hän pääsi unelmiensa työpaikkaan radion aamujuontajaksi ja televisioon. Pian hän teki ympäripyöreitä päiviä, ja paloi loppuun ja irtisanoutui. Nyt on edessä uusi ura kartanlukijana, joka on lähtenyt upeasti liikkeelle. Nyt Janni kilpailee jo MM-sarjassa. Uskomatonta! Ei voi kun hattua nostaa.

Toinen supersuorittaja on Antti Tuisku. Hän loi ensin uran huippuartistina. Lopetti, opiskeli terapeutiksi ja personal traineriksi. Nyt tähtäimessä on huippu-urheilijan ura hiihtäjänä! Ja haastattelun mukaan sen jälkeen voisi alkaa kirjailijaksi. Tuisku on kärsinyt työuriensa eri vaiheissa monet loppuunpalamiset.

Onko tämä yleinen tapa +30 -ikäisillä suhtautumisessa työhön? Mistä se johtuu? He ovat 90-luvun lama-ajan lapsia. Voiko sillä taustalla olla merkitystä?

Minä muistan, kuinka joku vanha, viisas sanoi nuorelle minulle että Minna, muista että kaikessa ei tarvitse tavoitella kymppiä, on ihan ok olla kasi.

Toivoisin että meillä täällä Suomessa annettaisiin ihmisille mahdollisuus kasin elämään. Että aina ei tarvise osata täydellisesti, olla täydellinen, saavuttaa parasta mahdollista suoritusta, pyrkiä olemaan huippu-sitä tai tätä. Että osaisimme olla lempeämpiä, katsoa vähän suvaitsevaisemmin töissä hapuilevaa nuorta, sanoa kannustava sana, ”kyllä se siitä, jonain päivänä me kaikki ollaan aloitettu, ei se aina heti suju”, huomioida itseä hitaammat.

Uskoisin että säilyisimme onnellisena kansansa ilman burnouteja jos asettaisimme tavoitteeksi kasin.