Kävin tällä viikolla silmäleikkauksessa. Esitietolomakkeessa kyseltiin kaikenlaista, mm. paino. En harrasta vaa’alla käyntiä – ilmeisesti pitäisi – koska kun kipusin vaa’alle meinasin pyörtyä sen lukemiin. En voi sanoa ääneen enkä kirjoittaa sitä kauhistuttavaa lukemaa, minkä vaaka minulle kertoi. Paino oli noussut vuodessa ainakin kymmenen kiloa, ehkä viisitoista. Syyhkäsin saman tien ulos ja kävelin päämäärättömästi tunnin. Niin kuin vuoden kilot karisisivat siinä yhdessä tunnissa.
Törmäsin tuttuihin ja vuodatin tuskani heille. Olen lihonut, tämä on järkyttävää, inhoan itseäni. En ymmärrä, mistä on kysymys. Yrittivät lohduttaa, ei auttanut. ”Näytät ihan simpsakalta ja reippaalta”. En näytä. En ole.
Silmäleikkaus meni hyvin, vaikka jännitin sekä operaatiota että lopputulosta. Kun tulin kotiin, olin ihan ihmeissäni. Miten kirkasta ja valkoista meillä on! Keittiö ei ollut enää pimeä ollenkaan ja kylpyhuone, miten kirkkaina kaakelit hohtivat! En ollut tajunnut, miten paljon kaihi oli näköäni sumentanut. Nyt tuntuu siltä kuin joku olisi sytyttänyt valot.
Huomenna on vuorossa terveyskeskuslääkäri Muhamedin vastaanotto. Saa nähdä mitä järkytyksiä se tuo tullessaan. Ainakaan paino ei enää järkytä. Olen huono valittamaan vaivojani lääkärille, se taito pitäisi osata. Minulle tulee aina lääkärin vastaanotolla tunne että ei tässä nyt mitään varmaan ole, rupean vähättelemään ja epäilemään itse omia tuntemuksiani. Minulla on ollut jo pitkään outo tuntemus keskellä kehoa, toisinaan muljahteleva, toisinaan rutistava. Haluaisin tietää, mikä sen aiheuttaa, onko syytä huoleen? Mitä jos sisälläni on joku syöpämöykky ja siksi olen lihonut ja sisälläni muljahtelee ja siksi minulla on aina joko ripuli tai ummetus?
Ja perjantaina on vielä mammografia, osa 2. Sielläkin oli jotakin outoa.
Eli eräänlainen lääkäriviikko meneillään. Tavoitteena terveys ja laihtuminen. Jälkimmäiseen voin ainakin vaikuttaa! Siihen, pysyykö terveenä, ei aina voi itse vaikuttaa. Elämä ei ole sillä tavalla reilu että taudit tulisivat vain niille jotka eivät pidä huolta itsestään ja terveydestään. Kuka vain voi sairastua. Ja mitä kauemmin elät, sitä varmemmin sairastut. Että sikäli. Saa nähdä.
Mrs Middleage 
Tässäpä nämä ikääntymisen valitut palat oli hyvin kiteytettynä. Viisikymppisenä kuvitteli olevansa ikuinen, kuuskymppisenä alkoi ilmetä sitä sun tätä ja yli seitsemänkymppiselle mikään ei tule yllätyksenä.
Pitkään sitä uskottelee että ”ei toi minua koske, toi ei tuu mulle”. Sitten eräänä päivänä tajuaa että kyllä koskee, kyllä tulee, miltään ei kukaan säästy.
Kiitos vertaistuesta, Minna. Sinä taidat lukea meidän lukijoittesi ajatuksia; niin tutuilta tuntuivat pohdintasi painosta, näöstä, mammografiasta ja omien vaivojen vähättelemisestä. Paino on mielenkiintoinen aihe. jonka kanssa ei ikään kuin saa olla sinut, jos on pyöreyttä. Kyllä, riskit sairastua nousevat, se tiedetään ja tunnustetaan. Niin painon nousun kuin sen pudottamisen taustalla on kuitenkin monia tekijöitä. Jos ei vaikkapa nuku hyvin ja on huolta nuoremmasta sekä varttuneemmasta sukupolvesta, keskittyy mieli helposti muuhun kuin omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Iso kivi vierähtää sydämeltä, kun toteaa itselleen: ympärillä on nyt meneillään kaikenlaista, mutta minä yritän parhaani, hyväksyn itseni ja olen armollinen. Tsemppiä terveysasioihin!
Kiitos! Samassa veneessä taidetaan kaikki olla. Samat huolet ja taakat, kuin myös ilot ja onnet. Hyvää kesää sinulle!