Olen asunut Helsingissä vuodesta 1988 ja tässä samassa osoitteessa vuodesta 2000. Lukuunottamatta ihan varhaisimpia vuosiani en ole koskaan ollut Helsingissä tähän aikaan, juhannuksen jälkeisellä viikolla tai heinäkuun alussa. Olen pyrkinyt aina pois. Muutenkin olen aina kokenut olevani ei-helsinkiläinen, identiteettini ja sielunmaisemani on maaseudulla. Pitkään ajattelin, että heti kun tulee tilaisuus, muutan pois. En sitten ole muuttanut, koska asiaan on vaikuttanut perheen muiden jäsenten mielipide. Juuri nyt asia olisi helposti järjestettävissä: mies on saavuttanut eläkeiän, poika on armeijassa ja lähdössä opiskelemaan muualla. Nyt muutto pois olisi helppo järjestää, mutta nyt en enää tahdo! Mieli on muuttunut. On hyvä juuri näin. Voin nostaa kädet ylös elämän edessä ja todeta: Olin väärässä! Elämä, olit oikeassa, kiitos kun järjestit näin!
Nyt kun olen viettänyt keskikesää Helsingissä on ollut mielenkiintoista huomata että uutta ja erilaista voi kokea ihan omissa osoitteissa ja ympäristöissä! Ja miten arkirutiinit muuttuvat paikan mukaan. Aina ja joka paikassa aloitan aamun aamukahvilla sängyssä. Samalla luen Hesarin. Mieluiten paperiversion. Mobiiliversiossa ärsyttää se että moni pienempi, mutta mielenkiintoinen asia jää huomaamatta. Tykkään esimerkiksi lukea aina mielipideosaston artikkelit. Mobiiliversiossa ne ei kaikki näy, tietokoneella voi toki ladata näköislehden ja silloin voi rämpiä lehden alusta loppuun.
Lehdenluvun jälkeen lähden sauvakävelylle puistoon. Lenkin aikana teen tietyt, aina samat lihaskuntotreenit. Istun puuta vasten, vatsalihaspenkillä teen vatsa- ja pakaralihastreenit, ja kaunilla paikailla, sellaisella josta näkee pitkälle, siellä teen ”menopause-belly” -liikesarjan, jonka opin tiktokista. Siinä jalkoja nostetaan vuoron perään ylös korkealle ja samalla nostetaan kädet ylös. Tiktokissa liikesarjaa tosin tekee aasialainen munkinnäköinen nuorimies, jolla ei todellakaan ole vaihdevuosivatsaa.
Sitten kotiin ja hulahulavanteen pyöristystä 10 minuuttia, suihku ja aamupalalle parvekkeelle. Lataan tarjottimelle tuorepuuroa marjoilla, ananaspaloja ja hisbiscus-juomaa. Parveke on uusi lempipaikkani kotona. Nyt kukat kukkivat kauniisti ja onnistuneesti. Vaaleanpunaisia pelargonioita, neilikoita, hortenisia, joka aluksi oli tummanpunainen, nyt sen kukat ovat muuttuneet vihreiksi, siellä täällä vaaleanpunaista. Ihan kuin kukka yrittäisi maastoutua ympäristöönsä! Lannoitan ja kastelen kasveja huolella. Kylmä ja harmaa – ruma – betonilattia tuntuu jalkojen alla hyvältä – karhealta ja kylmältä. Minun on pitänyt maalta lattia, mutta siihen ei tunnu olevan koskaan oikea aika. Ja oikeastaan, mitä väliä, hyvä kun on tuommoinenkin, sanoisi ystäväni, joka toteaa aina viisaasti noin, kun asiat eivät ole ihan täydellisesti mutta kuitenkin hyvin. Ideaalimaailmassani lattia olisi tummanvihreä. Vielä parempi olisi jos siinä olisi jotkut kauniit, jännät kaakelit, mutta sitten lattiavalua pitäisi jotenkin nakertaa pois, että ovi mahtuisi aukeamaan. Joten se siitä.
Aamulla puistossa on ihanaa. Siellä ei ole lisäkseni kuin valkoposkihanhia ja kaksi jänistä. Tosin aamulla en yleensä jäniksiä näe, illalla kylläkin. Siellä ne torkkuvat polun varressa pelkäämättä. Ensimmäisellä kerralla kun näin ne – silloin ei ollut vielä silmäleikkausta tehty – ihmettelin että mikä ihmeen imurin pölypussi tuossa keskellä nurmikkoa on? Se oli nukkuva jänis. Nyt erotan jäniksetkin paremmin.
Eilen kävin ystävän kanssa Vallisaaressa Helsinki Biennaali -näyttelyssä. Vallisaareen pääsee lautalla, joka lähtee kauppahallin kohdalta. Matka kestää noin 20 minuuttia. Taide-elämys oli mielestäni diipadaapaa, pettymys. Olisin toivonut konkreettisia taideteoksia, veistoksia, tauluja, mutta näyttely koostui videotaiteesta ja sen sellaista, erivärisiä roskia lajiteltu värin mukaan ja savua lammen yllä. Mutta saari sinänsä ja sen ympäri kiertävä polku, se on ihana! Luonto on ”käsittelemätöntä”, puut isoja, siellä täällä vanhoja, mystisiä kivirakennuksia joiden kattona on maa, rakennukset sulautuvat maastoon. Ne ovat vanhoja ruuti- ja ammusvarastoja. Saari on ollut armeijan käytössä. Rakennusten sisällä on vilvoittavan viileää. Olisipa niissä sisällä penkkejä ja vesipisteitä. Mutta ilmeisesti on ajateltu ruuhkia ja ihmismassoja. Mitä siitä tulisi jos sinne sisälle jäätäisiin norkoilemaan ja tukittaisiin näyttely.
Nyt ei kyllä ollut ruuhkia, oli varsin hiljaista. Sillä lautalla millä me tulimme, saarelle saapui ehkä parikymmentä ihmistä. Vallisaarella on näköalapaikkoja, joista todella upeat maisemat merelle, kaupunkiin ja Suomenlinnaan. En tiedä, onko saarelle lauttayhteyttä ja pääsyä näyttelyn ulkopuolella, mutta toivoisin että olisi. Saari on upea, erilainen ulkoilusaari. Täynnä linnunlaulua ja vihreää. Siellä olisi mukava käydä kävelyllä ihan saaren itsensä takia. Kannattaa mennä vaikka taide ei puhuttelisikaan.
Aion käydä myös Harakan saaressa. En ole käynyt siellä koskaan. Siis en koskaan, uskomatonta! Vaikka sekin on niin lähellä tuossa. Joskus kun poika oli pieni ja oli olemassa vielä talvi täälläkin, saaren edustalla oli napakelkka ja kävimme sillä huristelemassa ympyrää.
Voisi myös käydä joku ilta Helsingin ympäristössä sightseeing reittejä ajavilla turistiveneillä. Sellaisella olen joskus ollutkin. Mukava nähdä kaupunkia mereltä päin katsottuna.
Olen myös löytänyt hyvän ja edullisen lounaspaikan ihan kodin läheltä. Aion käydä sielä aina lounaalla kun vain voin. Kokoan lautaselle ison salaatin ja lataan pääruokapöydästä proteiinit päälle. Tuleepahan syötyä ainakin yksi hyvä ja ravitseva, kunnon ateria päivässä. Kutsun paikkaa työmaaruokalakseni. Se ei ole mikään fancy pikkurillit pystyssä paikka vaan mutkaton, sangen tavallinen mutta niin toimiva, kätevä ja ystävällinen paikka. Tykkään myös syödä lounaani ”tehokkaasti”, en halua mitään viipyilevää ruokailukokemusta, haluan sellaisen – no työmaaruokalameiningin – se kuvaa asiaa parhaiten.
Luulen että tämä keskikesä on parasta aikaa Helsingissä, koska lähes kaikki helsinkiläiset ovat lomalla ja pois. Turistikausikaan ei ole pahimmillaan, koska monessa maassa lomakuukausi on vasta elokuu. Silloin kaupunki on full-booked, helsinkiläiset ovat palanneet ja ulkomaalaiset tulleet. Lisähärdelliä elokuussa tuovat runsaat tapahtumat. Eli elokuussa tällaisen hissukkaelämästä nauttivan kannattaa pysyä Helsingistä pois.
Olen joskus ostanut miehelle lahjaksi huoneentaulun. Se roikkuu mökin seinässä pihalla hänen kalanperkauspöytänsä yläpuolella. Taulussa on kaloja ja teksti ”Only dead fish go with the flow”. Mielestäni se kuvaa hyvin ajatusmaailmaamme. Ei välttämättä kannata mennä sinne missä muut ovat. Parempi voi olla juuri sillä hetkellä olla toisaalla!
Mrs Middleage 