Hupsista! Latasin HBO-suoratoistopalvelun ja addiktoiduin Succession -sarjaan. Nyt tapitan sitä kaiken liikenevän vapaa-ajan niin etten ole ”ehtinyt” edes kirjoittaa tänne.
Mutta onpa ihana katsoa laadukasta, koukuttavaa sarjaa, joka ei ole murhamysteeri! Olen niin kaivannut tätä. Ennen vanhaan Ylellä pyöri aina yksi hyvä laadukas, kotimainen sarja, mutta oletteko huomanneet saman: enää ei sellaista ole tarjolla. Toki laatusarjan tekeminen on kallista, mutta Yle on meidän BBC, ja kyllä laatudraaman tuotanto mielestäni kuuluisi sen perustuotantoon.
Televisio-ohjelmatarjonta on muutenkin niin höttöistä. Juontajana on joko Jenny Pääskysaari tai Maikkarilla Vappu Pimiä. Molemmat toki kivoja ja taitavia, mutta silti! Kun oli presidentinvaalien tulosilta, vitsailimme miehen kanssa että mitä, eikö tätä juonnakaan Jenny Pääskysaari!
Suurin osa ohjelmista on jonkinlaisia kisoja. Samojen kisaformaattien katselu tökkii, koska kaiken tietää jo etukäteen. Kuten esimerkiksi sen että Danny ei takuulla viihdy Farmilla edes yhtä yötä. Edellisen kauden Danny oli Helena Lindgren. Veikkaan että heidän kanssaan on etukäteen sovittu että tule nyt vain mukaan ohjelmaan niin saadaan tähän kiva kokoonpano. Ei sun tarvi sinne jäädä, luovutat hetki ekana päivänä paikkasi kisassa ja pääset omaan kotiin, missä ei tarvitse nukkua kimppakämpässä hälisevän nuorison kanssa.
Kaikissa formaattiohjelmissa kisailijat rekrytoidaan tietyn kaavan mukaan. Diilissä on aina joku itseään täynnä oleva ADHD, on kokenut konkari, liian nuori, innokas ja sitten rauhallinen taka-alalla pysyttelevä järjen ääni, josta lopulta tulee voittaja, kun öykkärit ja kovaääniset, itseään täynnä olevat on tiputettu pois.
Tanssii tähtien kanssa -kisassa tietää ensimmäisestä jaksosta lähtien ketkä kaksi paria on finaalissa. Sielläkin on aina sama kisailijakunta: on vanhus, on jäykkä, on urheilullinen, on musikaalinen, on täti, on setä, on nätti.
Olisiko nämä kaikki kisat oikeasti jännittävämpiä, jos kilpailijoita ei valittaisi näiden etukäteisroolistusperiaatteiden mukaan? Mitä jos siellä olisi oikeasti sattumanvarainen joukko ihmisiä? Ja eikä kilpailijat itse huomaa, että heidät on otettu kisaan täyttämään tietty rooli, että saadaan sopivaa hämmennystä aikaiseksi. Ja pitävätkö ohjelmien tekijät meitä niin tyhminä, että emme tätä kaiken ennalta arvattavuutta huomaisi?
Diili-ohjelmasta tuli mieleen ihan muu juttu. Tässä joku päivä sitten Hesarin toimittaja Teemu Luukka kirjoitti erinomaisen jutun pääkirjoitussivulla, missä nosti esille sen mahdollisuuden että voisiko suomalaisen tuotannon ongelmat johtua työväestön sijaan johtajista? Relevantti kysymys ja ihmettelen, miksi sitä ei ole kukaan aiemmin nostanut esille. Nokian romahtaminen ei johtunut siitä että kännykänkokoojien palkasta tai lakko-oikeuksista tai paikallisen sopimisen puutteesta. Firma köpsähti johtajiensa taitamattomuuteen nähdä, mihin ala oli menossa. Tehtiin turvallisesti sitä mitä siihenkin asti oltiin tehty, ei uskallettu uudistua, eikä kukaan uskaltanut ottaa asiaa puheeksi.
Suomalainen teollisuus ja tuotanto on perinteisesti hyvin insinöörivetoista verrattuna esimerkiksi Ruotsiin ja Tanskaan. Meillä osataan tehdä hienoja innovaatioita, mutta niiden markkinointi ja kaupallistaminen tökkii. Ruotsalaiset taas osaavat sen. Meillä ollaan varovaisia, tehdään mieluusti niin kuin ennenkin.
Toimittaja Teemu Luukka on muuten entinen naapurimme. Mentyämme naimisiin vuonna 1994 muutimme ensimmäiseen yhteiseen kotiin, neljän erillistalon muodostamaan kokonaisuuteen. Oli lama-aika ja talot olivat menneet vararikon takia pankin omistukseen. Kauppahinta oli alhainen, me nappasimme taloista yhden, naapuritaloon muuttivat Luukat.
Katsoin keittiön ikkunasta, minkälaista väkeä tulevat naapurimme ovat. Teemu marssi ikkunan takana nahkatakissa ja buutseissa. Sanoin miehelle että rokkarilta näyttää. Varmaan joku muusikko tai jotain. Ihmetys oli iso, kun sain tietää naapurin olevan Hesarin taloustoimittaja. Ei näyttänyt yhtään siltä. Erittäin mukavat ja hauskat naapurit. Muutimme pois vuonna 2000, takaisin keskustaan. Luukat asuvat yhä siellä. Juuri äsken vanhoja valokuvia läpi käydessä naureskelin kuville vappubileistä vuodelta 1995. Siellä oli meidän pihalla Luukat, heidän vieraansa, me ja meidän vieraamme. Kylmää näytti olevan – ja hauskaa.
Takaisin Diiliin. Siinä etsitään johtajaa Korjaamolle. Ja jos nämä kilpailuun osallistuvat edustavat jollakin tavalla tulevaa parhaimmistoa, ei näytä suomalainen johtajuus hyvältä. Osataan kyllä kehua itseä epäsuomalaiseen tapaan, se on opittu. Ja selittää huono hyväksi. Konsulttikieli on hallussa. Puheet on suuret, teot vähäiset. Tarvittaisiin kuitenkin tekoja.
Tekoja tarvittaisiin ihan kaikkialla. Yhteiskunnassa vallitsee jonkinlainen jämähtänyt lamaannus. Olemme kaikki paenneet sitä jumia pakoon kuka minnekin. Joku tiktokkiin, minä HBO:n Successioniin. Siinäkin on kyse johtajuudesta ja vallasta ja menestymisestä. Siltä porukalta ei kyllä rohkeus toimia puutu. Mutta onkohan niin että nykymaailmassa rohkeutta toimia vain hulluilla diktaattoreilla, jotka eivät noudata sääntöjä? Eivätkä toimi edes järkevästi. Missä tässä maailmassa on järki? Järjen ääni – huhuu! –oletko täällä?
Mrs Middleage 