Olen hurahtanut kuntosaliin, käyn siellä 2-3 kertaa viikossa. Ja nyt keksin että voisin käydä useamminkin. Kuntosalillahan voi käydä myös ”kevyemmin” eli sauvakävelylenkin lomassa. Kävellä kuntosalin ohi, piipahtaa siellä pyrittelemässä hulahulavaneetta ja tekemässä vaikka muutamat käsilihastreenit ja jatkaa sitten sauvakävelyä.
Kuntosalin hulavanne on painavampi kuin se mikä minulla on kotona. Aluksi tuntui siltä että sisuskalut menee ihan umpisolmuun kun sitä pyöritteli. Olisi pitänyt mitata vyötärö ennen kuin aloitin salitreenin, olisi kiva tietää, onko tulosta syntynyt. En ole varma, ainakin vielä profiili on keskeltä paksu. Edestä päin näyttää hyvältä. Vitsailin että minun pitää kulkea seiniä pitkin niin että kukaan ei näe minua sivusta, sitten näytän hoikalta.
Kuntosalilla hupinani on tarkkailla muita. Maanantai-aamuisin siellä käy aina kaksi miestä, joilla on sellaiset tyypilliset ukkopuheet. Ukkopuhe on jykevää minä-tiedän-kyllä-miten-asiat-oikesti-ovat -ja-miten-pitäisi-tehdä-mutta-kun-muut-ovat-niin-idiootteja -puhetta. He käyvät läpi päivänpoliittiset aiheet, pörssikurssit, metsä-ja maatalouden, rakennusalan, autot jne. Kaikesta he tietävät kaiken ja ovat samaa mieltä tai ainakin teeskentelevät olevansa.
Värityskirjamieheksi olen nimennyt miehen, jonka iho on tatuoitu kauttaaltaan päätä ja kämmeniä lukuunottamatta. Ihan kuin hänellä olisi ihonmyötäinen värikäs vaate päällä. Tekisi mieli katsoa lähempää, mitä kuvioita mieheen on tatuoitu ja kysyä, mikä hänen idea tässä oikein on ollut. Ulkoiselta olemukseltaan mies ei vaikuta tyypilliseltä tatuoidulta. Hän on pikemminkin hintelä. Ei mikään kovanaama. Yrittääkö hän tuoda itseään esiin tatuoinneilla vai peittää jotain? Onkohan tatuoiduista tehty sosiologista tutkimusta? Olisi mielenkiintoista tietää vaikuttimista.
Yllättävän vähän ihmiset keskustelevat kuntosalilla. Jokainen on keskittynyt omaan suoritukseensa. Nuorilla on korvakuulokkeet, joilla plokkaavat ulkomaailman pois ja ilmentävät että eivät halua kontaktia. Erään rouvan kanssa keskustelin pitkät pätkät radio-ohjelmista. Keskustelu sai alkunsa, kun yritin säätää radiokanavaa. Yleensä salilla soi joku miesten valitsema rock-kanava. Eräänä aamuna huomasin että salilla oli kuitenkin vain tämä rouva ja minä. Ajattelin että vaihdan Kasarille. Se on nykyisin suosikkikanavani, koska soittaa minun nuoruusajan musiikkia. Tunnen kaikki kappaleet, ja niistä tulee mukavan nostalginen olo.
No eihän se kanavanvaihto onnistunut! Kanavaa vaihdetaan seinällä olevasta padista, mutta oli kyllä sen verran outo vekotin että ei onnistunut. Rupesimme rouvan kanssa keskustelemaan radio-ohjelmista ja huomasimme tykkäävämme samoista puheohjelmista. Ja moitimme nykykanavia niiden juonnoista. Moni radio-ohjelma perustuu sille että studiossa on 2-3 henkilöä, joka naureskelevat ja jutustelevat kovaäänisesti keskenään. Kuuntelijan rooliksi jää ikään kuin olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa sitä kikatusta ja höhötystä. Siitä tulee vain en-kuulu-joukkoon-olen-ulkopuolinen -olo. Kaipaan sellaisia ammattitaitoisten toimittajien juontamia ohjelmia. Vastikään yksi sellainen juontaja – Olga Ketonen – kuoli. Se oli kyllä yksi tämän talven surullisista uutisista.
Valitettavasti pelkään että ammattitoimittajien juontamat ohjelmat ovat katoavaa kansanperinnettä. On halvempaa laittaa hihittävä egosentrinen joukko pöhisemään studioon.
No niin, nyt kaikki oli ennen paremmin -höpinät sikseen, pitää lähteä sinne salille tekemään havaintoja ja kuuntelemaan muiden puheita salaa. Tätä menoa minusta tulee vanhusbikinifitness! Ostin jo bikinitkin! Olen käyttänyt vuosia pelkästään kokouimapukua, mutta nyt ostin bikinit. Voisihan se olla kiva antaa vatsalle aurinkoa kesällä. Kyllä se paksukainen sen ansaitsee kaiken hulavannepyörittelyn jälkeen. Pitää yrittää olla vain hyvin littanana aurinkotuolin pohjalla ja kävellä seiniä myöten. Tai laittaa bikinit päälle mökillä, kun kukaan ei ole paikalla näkemässä.
Mrs Middleage 