Lehtitietojen mukaan Helsinkiä piinaa syyhypunkkiepidemia. Olen ymmärtänyt että kyseessä on sangen vaikeasti hoidettava homma. Punkeista ei meinata päästä millään eroon. Ne saattavat tehdä come back’in useammin kuin nykyartistit.
On kyllä surullinen juttu että tepsivää lääkettä on ollut huonosti saatavilla ja ihmiset ovat lääkinneet itseään vaikka millä hevosrohdoilla. Ja kun kyseessä on vieläpä suhteellisen helposti leviävä vitsaus, olisi tietenkin kaikkien etu että epidemia torpattaisiin heti alkuunsa.
Olen ohittanut syyhypunkkiuutisoinnin sujuvasti ajatellen että tämä ei koske minua. Lähipiirissä ei ole päiväkoti-ikäisiä, jotka taitavat olla niitä yleisempiä tartuttajia. Mutta nyt tuli kyllä mieleen, että voisiko se tarttua esim. kuntosalin pukuhuoneen kaapista? Tai työpaikan naulakosta? Tai elokuvasalin penkistä? Tai entä jos punkin tuo kotiin poika opiskelupaikastaan tai muista menoistaan? Nyt näen syyhypunkkivaaran kaikkialla. Hui kauhistus!
Olen allerginen ihminen ja iho muutenkin reistailee. Nyt on ollut onneksi pitkään hyvässä kunnossa. Kop, kop, koputan puuta. Mutta kutinat ovat sen verran tuttu vaiva että en haluaisi syyhypunkkikutinaan tutustua. Mitenkähän asian voisi välttää?
Täytynee ruvata googlaamaan tietoa syyhypunkin leviämistavoista. Varmaan kehittäisin jonkun myrkkykylvyn – etikkaa? spriitä? tea treeta? tervaa? – ja istuisin ammeessa kunnes viimeisinkin punkki olisi tukehtunut. Kodin tekstiilien kannalta olisi kyllä varsin hankalaa. Meillä on iso matto, kangasverhoiltu sohva ja nojatuolit, paljon tyynyjä ja peittoja, miten niistä syyhypunkit saisi karkoitettua ikinä? Kuolevatkohan ne pois tekstiileistä jos eivät saa ihmiskosketusta? Että jos vain hylkää kodin vaikka kolmeksi kuukaudeksi niin ovatko punkit kuolleet?
Voi näitä nykyajan vitsauksia! Ei tässä auta kun heinäsirkkojen invaasiota odotella. Vai olisiko seuraavana vuorossa hulluksi tulleet murmelit?
Mrs Middleage 