Viime päivät ovat olleet Helsingissä sumuisia ja kosteita. Kotikadulla bongasin orapihlaja-aidan alla niitä valkoisia pieniä nuokkuvia kukkia. Mikä niiden nimi onkaan? Lumikelloja? Rannassa katselin irtoavia jäälauttoja. Laivareittien lähellä jäät ovat jo kaikonneet. Kevät tekee tuloaan kovaa vauhtia.
Se saa miettimään kesää. Minkälainen kesä-24 on edessä? Sitähän ei koskaan tiedä mitä tuleman pitää. Minkälainen sää on, sataako paljon vai liian vähän? Olisipa ihana kun tulisi sellainen vanha, kunnon suomalainen kesä, missä olisi kaikkea sopivasti sekaisin, ei olisi liian pitkään liian kuumaa ja kuivaa, eikä myöskään sataisi ja myrskyäisi yhtäjaksoisesti.
Monilla on tarkasti tiedossa kesän menot. Minulla ei. Paitsi Pet Shop Boys Porin Jazzeilla 18.7. Täytyy vielä saada houkuteltua mies mukaan. Häntä ei kyllä Pet Shop Boysilla houkutella, mutta voisihan hän lähteä muuten vain seuralaisekseni.
Luin lehdestä että Hki-Turku juna ei kulje kesällä! Se on kyllä huono juttu. Juuri viime kesänä keksin että kuljen mökin ja kaupungin väliä junalla, on paljon rennompaa. On muuten jännä juttu, miten iän myötä suhtautuminen autolla ajamiseen on muuttunut täysin. Nuorena en kokenut ajamisesta väsyttävänä, päin vastoin se tuntui rentouttavalta, jonkinlaiselta omalta ajalta. Nykyisin koen autolla ajamisen rasittavana ja väsyttävänä puuhana. Kun pääset perille, olet väsynyt. Siksi bussit ja junat ovat parempia, olet perillä energisenä.
Lehdessä oli myös ajatus siitä että tulevaisuudessa juna kulkisi saariston kautta Tukholmaan. Se olisi kyllä ihan mahtavaa. Sitä voisi miettiä mökin terassilla että hyppäisikö junaan ja lähtisi Tukholmaan. Toivottavasti hanke toteutuu. Tosin siinä nyt varmaan menee niin kauan että olen 80v. kun saaristojuna Tukholmaan on valmis. Se toisi kyllä toteutuessaan varmasti paljon matkailijoita reittinsä varrelle. Oletteko katsoneet Yleltä Maailman kauneimmat junareitit ohjelmaa? Paljon ihania junamatkakohteita. Harmittaa kun jäi tekemättä Helsinki-Pietari-Odessa junamatka. Sellainen oli joskus suunnitteilla.
Kesäauto on talvisäilytyksessä Keski-Suomessa ja se tietää noutomatkaa sinne. Ehkä teen paluumatkan vaiheittain, ajan vaikka taidekaupunki Mäntän kautta, yövyn sillä. Tai kurvaan itäkautta. Yövyn ystävän mökillä Puumalassa. Ensin auto pitää kyllä korjauttaa, helmassa on ruostevaurio, ja katsastaa. Joten en tiedä, milloin kesäauton saan käyttööni.
Töitä teen keskikesällä kun muut lomailevat. Oman lomajaksoni ajoitan alkukesään. Aika ennen juhannusta on ihan parasta. Päivät ovat pitkiä ja mökkipaikkakunnalla rauhallista – paitsi viikonloppuisin. Silloin voisi piipahtaa Lapissakin. Siellä on yötön yö ja hyttyset eivät ole vielä ilmestyneet, joten alkukesä on paras aika sielläkin. Voi kunpa voisi venyttää sitä alkukesää pidemmäksi!
Toivottavasti mikään sairaus ei yllätä. Vieläkin on muistissa kesä-22, joka alkoi energisesti ja hyvin. Oli pojan ylioppilasjuhlat. Sen jälkeen lähdimme pojan kanssa kaksin Lofooteille. Hän oli saanut keväällä ajokortin. Vuokrasimme auton ja ajelimme vaellusreitiltä toiselle, kauniissa paikoissa. Hieno matka.
Juhannuksen jälkeen olo alkoi vähitellen huonontua. Oli jatkuvaa ripulia. Nyrjäytin nilkan kaksi kertaa. Hikoilin. Heinäkuun lopussa tuskan hiki tuli tutuksi. Ajattelin että nyt on kyllä vaihdevuodet ihan uudella levelillä. Lopetin saunomisen, kun en kestänyt kuumaa. Tuntui että en jaksanut edes seistä. Elokuussa sydän pamppaili kuin olisin ollut maratonia juoksemassa vaikka makasin sohvalla. Menin lääkäriin, diagnoosi oli hypertyroosi, kilpirauhasen liikatoiminta. Mutta siinä meni tavallaan koko kesä! Olisi nyt alkanut tauti edes talvella, joskus kaamosaikaan. Ei kyllä ihmisen pitäisi sairastua kesällä? Kesä on niin harvinaista aikaa. On vain kerran vuodessa. Hah, no niinhän on tietenkin kaikki muukin vain kerran vuodessa mutta silti – on vain yksi kesä!
Toivottavasti myöskään kukaan ei kuole. Se nyt ainakin”pilaa” kesän. Tautikesää edeltävänä kesänä anoppi kuoli. Saattohoitovaiheeseen siirryttiin juhannuksen jälkeen. Hän kuoli heinäkuun alussa, hautajaiset olivat heinäkuun lopussa. Siinä tunnelmassa meni se koko kesä.
On kyllä anoppia ikävä. Sitä anoppia, joka hän oli ennen vanhuuden vaivoja. Energinen, iloinen, kaiken keskipiste, runonlausuja, kortinpelaaja, biljardimestari, aina kynnet nätisti lakattu ja tukka hyvin, pöydässä sen seitsemän sorttia, jaksoi valvoa pitkälle yöhön, pelattiin canastaa, anoppi-appi tiimi yleensä voitti, anoppi teki pelissä äkkilopetuksia ja sutkautti siihen aina jonkun savolaisen –tai itsekeksimän– sanonnan tyyliin ”Siitäs sait hiivanhakija, siitäs sait!”. Anopin energia on kadonnut, eikä sitä voi kukaan korvata.
Ehkä voisi keksiä jonkun kesäprojektin. Ostaa vanhan keinutuolin ja maalata se täyteen pieni kukkia, tai jotain? Tai sitten ei. Keskittyä olemaan läsnä jokaisessa, ainutlaatuisessa hetkessä. Vetää raikasta ilmaan syvälle sisuksiin, nousta varpaille, venytellä korkeuksiin. Katsoa kun aurinko nousee ja laskee.
Tänään on muuten Marian ilmestyspäivä. Sinänsä harhaanjohtava nimi. Ihan kuin Maria ilmestyisi jollekin, kun juttu on ihan päin vastoin. Tästä päivästä on yhdeksän kuukautta jouluun. Enkeli ilmestyy Marialle ja kertoo mitä hänelle on tapahtumassa. Hänestä on tulossa äiti.
Katolilaisille Neitsyt Maria on tärkeä hahmo. Hänestä tehtyjä patsaita, ikoneita, kuvia ja koruja on siinä kulttuurissa paljon. Ymmärrän sen hyvin. Monta kertaa tulee mietittyä Neitsyt Mariaa. Miltä kaikki on hänestä tuntunut. Katsoa kun oma poika on idealisti, aiheuttaa paljon häiriötä, saa myös seuraajia ja faneja, päätyy lopulta vangituksi ja saa kansan villitsemisestä rangaistukseksi ristiinnaulitsemisen, tuskallisen häpeäkuoleman. On siinä äidillä ollut paljon kestettävää.
Viimeksi mietin tätä kun oppositiojohtaja Navaljny kuoli siperialaisessa vankilassa, eivätkä viranomaiset meinanneet antaa edes pojan ruumista äidille haudattavaksi. Maailmassa on paljon surullisia, huolestuneita äitejä, joiden pojat ovat rintamilla, turhissa sodissa, vankiloissa, äitejä joiden pojat ovat terroristeja, rikollisia. Äitejä, joiden pojat ovat Gazassa tai Ukrainassa tai Haitissa. Neitsyt Maria on voimahahmo kaikille maailman äideille.
Tästä tuli mieleen hassu juttu. Kuulin että miehet ajattelevat usein Rooman valtakuntaa. Elämää Roomaan valtakunnassa, sen kukoistusta ja tuhoa. Että siis miehet, nykypäivän miehet, saattavat ajatella monta kertaa viikossa Rooman valtakuntaa. Teimme kerran pöytäseurueessa oman tutkimuksen aiheesta ja kyllä, ainakin siinä porukassa miehet olivat miettineet Rooman valtakuntaa. En tiedä, mihin tämä perustuu, mutta samalla tavalla minä mietin Neitsyt Mariaa ja maailman äitejä.
Mrs Middleage 