Surullisin mielin luin viikonlopun Hesarista juttua menestyneen tuotantoyhtiön henkilöstöongelmista. Ylipitkistä päivistä, burn-outeista, epäasiallisesta johtamisesta, kyykyttämisistä, potkuista. Talvella oli juttu suositusta viestintäfirmasta, jonka taktiikkana on ottaa vastavalmistuneita korkeakouluopiskelijoita palkattomaan harjoitteluun. Nuoren toiveissa on päästä kiinni vakituiseen työhön, hetki ilmaista työtä tuntuu ”pääsymaksulta” toiveiden työpaikkaan. Totuus on, että ketään ei palkata. Otetaan uusi ilmainen harjoittelija tilalle. Samaa olen kuullut useilta nuorilta. Palkatonta työtä olisi kyllä tarjolla. Palkattomalla työllä on nimi. Se on orjuutta.
En voi ymmärtää, miten tämä on mahdollista toimintaa oikeusvaltio Suomessa. Miksi tämänkaltaisiin epäkohtiin ei puututa? Miksi katsotaan läpi sormien?
Onneksi oma aktiivityöura on takana. Olen siirtynyt himmailuvaiheeseen, enää ei ole tarkoituskaan päteä tai edetä tai päästä huippupaikkaan huippuhommiin. Ennen töissä oli paremmin. Ennen töissä oli hauskaa. Lukemani ja kuulemani perusteella pelkään että enää ei ole. Eikä ongelma koske vain hoiva- ja sotealaa. Huonot työolosuhteet ja työilmapiiri taitavat olla yleisin työntekemisen muoto.
Kauhistuneena seuraan oman lapsen työelämään siirtymistä. Mietin, miten hän pärjää nykyaikaisissa työyhteisöissä. Jos minä olisin nyt nuori, kouluttautuisin johonkin sellaiseen ammattiin, mitä voisin tehdä yksityisenä ammatinharjoittajana. Esimerkiksi kiropraktikko. Selkävaivaisia riittää jonoksi asti nyt ja aina. Naksautat selän kuntoon, pistät sata euroa hinnaksi, ja seuraava potilas sisään. Ei tarvitsisi tehdä ilmaista työtä. Ei tarvitsisi olla kenenkään orjana. Ei tarvitsisi kärsiä huonosta johtamisesta tai tulehtuneesta yrityskulttuurista. Saisi olla oman itsensä herra ja hidalgo.
On tietenkin päivän selvä asia, mistä ongelmat työpaikoilla johtuvat. Rahasta. Mikään ei saa maksaa mitään, kaikki on kallista ja kilpautetaan, otetaan halvin, teetetään vähimmällä mahdollisella työntekijäresurssilla, kiitos joustamisesta, kiitos venymisestä, kiitos ei lämmitä lompakkoa.
Budjetit ovat pienentyneet. Jos ennen mainoskampanjan hintalappu pyöri sadoissa tuhansissa euroissa, nyt puhutaan kymppitonneista. Mitä tämä tarkoittaa, jos puhutaan rakentamisesta? Jos niissäkin budjetit vain pienenevät, rakennetaanko huonompaa, huonommista materiaaleista? Kävelysillat romahtavat. Uudet kerrostalot ovat jo ennen käyttöönottoa kokeneet vesivahingon, ovat purkukuntoisia jo viidenkymmenen vuoden päästä. Jos rakennetaan hyvin, ajan kanssa ja kunnolla, rakennusliike menee konkurssiin projektin jälkeen.
Mitä tälle voisi tehdä? Ei mitään, on surullinen vastaus mutta valitettavasti taitaa olla tosi.
Mrs Middleage 
Hyvä kirjoitus! Orjatyötä tosiaan teetetään muuallakin kuin marjanpoimintabisneksessä, joka on nyt ollut tapetilla. Ja nuoret pannaan kilpailemaan keskenään niin, että hyvästi vaan hyvä työilmapiiri.
Jenni S:n kummitätinä ja tätä hänen työelämänsä kuviota kovin läheltä pari vuosikymmentä seuranneena totean vain, että se mikä aluksi oli ihanaa ja intohimoista uuden tekemistä yhdessä vaihtui jossain vaiheessa euromoottorilla käyväksi tehokoneeksi. Työntekijät jäivät kyydistä, takertuivat menneeseen ja tulivat hyväksikäytetyksi. Olin jopa iloinen, että Jenni törmäsi seinään, koska järkiperustein en häntä saanut itse etsimään muita vaihtoehtoja. Joskus vain pitää mennä kovan kautta, jotta löytää uuden väylän. Tämä julkitulo ihan omalla nimellä ( ja HS:n mielestäni parhaan journalistin tekemässä jutussa) on osa uutta itsenäistä vaihetta ja auttaa toivottavasti myös niitä isoa joukkoa nuoria ihmisiä, jotka aurattiin ko. yrityksessä siististi sivuun.
Kun rakastaa omaa työtään, on myös altis hyväksikäytölle. Ja on niin vaikea sanoa ei ja kieltäytyä. Hienoa että tästä asiasta puhutaan. Kaikki sympatiat ja tsempit täältä Jennille! Asiassa ei ole mitään hävettävää 🤗❤️